Jähmeä kuin jäätynyt kivi, tunnoton tuntiessaan, kylmä kuin on pakkasyö, vain narahdus oven sulkiessaan,
Autio kuin sahara on, tyhjä kuin lasi pohjaton, auringon lasku pilvien takaa, talon maali rappeutunut,
Itkettää mutta nää ei oo onnen kyyneliä, kyyneliä äänettömien lauseiden, vaiettujen totuuksien, purppuavan mustan tuskan ja hiljaisten huoneiden, nää kyyneleet on, vain hiljaa, yksin oon
7.9.2015
Kirjoitan sulle salarakas. Vieläkö muistat sen illan, kun käveltiin käsi kädessä? Vieläkö muistat pusut puistossa, ihmisten edessä? Vieläkö sillä on merkitystä sulle? Mä muistan ja mä uneksin. Maailma oli auki meille, kaikki oli meitä varten. Aika sumuista, rauhallista. Hyvää. Rakastuin siihen tunteeseen. Haluan sut takas. Samoin haluan sen tunteen ja ne huumeet. Haluan palata siihen tunteeseen. Elää siinä niin sun kans. Siinä hetkessä ajattomassa. Lopullisesti loputtomiin.
<3: llä Amanda
Tuntuu tyhjältä, ihan kuin oisin elävä kuollut. Mut vaihtoehtoja on monia. Tänä iltana mä haluun elää, ja siinä mua auttaa teksi, badi, bisse ja mikko. Tänään mulla on ihana olo, hyvää seksiä ja rakkaat ympärillä. Tänään mun ei tarvitse miettiä mitään. Tänään voin vain vapautua, tänään mä voin vain unohtaa kaiken. Tänään on mun vapaapäivä siitä helvetistä ja mä aion ostaa menolipun (viivat) taivaaseen.
Mä en halua enää ikinä pettää mun äitiä tai ketään mun rakasta. Mä en halua enää retkahtaa. Mä haluan pysyä puhtaana, mutta silti mä haluaisin vielä ryypätä tai ottaa vedot. Mulla on tunne, että mä haluan mennä na- ryhmään ja laskea puhtaita päiviä. Mutta mulla on tunne, että mä haluan kuulua siihen joukkoon, joka vetää perseet, tai leikkii aineilla. Mä tiedän, että se aineilla leikkiminen on paskaa elämää. Se ei oo elämää. Mä tiedän, koska olen nähnyt sen, ja mä tiedän, koska olen pienen hetken ollut itse osa sitä. Mä tiedän, että aineet vie tunteet, mielenterveyden ja läheiset, ja mä tiedän, että huumeilla haetaan sitä jotain minkä menetti kokeillessaan ensimmäistä kertaa, ja mä tiedän, että saan olla onnellinen kun en ole syvälle niihin verkkoihin takertunut. Mutta silti mä haluan vielä yhde vedot. Silti mä haluan tanssia päisään ja oksentaa kadulle. Toisinaan toivon, että kaikki olis vielä niin kuin ennen. Satunnaista kannabiksen polttelua, viikonloppuisin ryyppäämistä. Kokeillaan subua, ei kerrota kellekkään. Mä saisin vielä juoda, mä saisin vielä tehdä mitä haluan. Tai voisinhan mä nyttenkin, mutta samalla en voi. Kaikesta tästä on mennyt hohto, se uuden kiiltävä pinta, jonka totuus ja paljastus veivät. Sen myötä sain uuden alun, mutta vaikka olenkin onnellinen, että kaikki kääntyi lopulta hyvin, minussa on silti se tunne, mitä olen tässä koittanut kertoa, se tunne, johon kakki nämä kirjoittamani sanat ja lauseet liittyy. Se, että jään jostain paitisi, ja että menetän jotain, vaikka oikeasti se ei niin mene, mutta kyllä mä silti menetän jotain. Siltä tuntuu. Mä olen addikti.
Se huutaa jossain sisälläni. En halua kuulla mitä toinen sanoo. Haluan tästä hetkestä pois.
Addikti opettaa elämään addiktin tavoin, ja addiktio tappaa viimeisetkin rippeet sielustasi.
Valehteleminen päin naamaa, helppo juttu, – kaikkeen tottuu. Ritsaaminen (polkupyöriä, ruokaa, vaatteita), – senkin oppii. Mun addiktio riippuvuuden näkökulmasta tais alkaa silloin kun aloin ryypätä ja polttaa röökiä. Varastin röökiä porukoilta, sukulaisilta, milloin mistäkin. Meen kaverille yöks, – siis ryyppäämään. ’Olitko eilen juomassa’, – en ollut. Se sattuu, mutta pitää opetella tunteettomaksi. Täytyy opetella ohittamaan tunne ja pitämään kylmänviileä ilme ja laimea hymy kasvoilla. Kirkkain silmin päin naamaa. Mä en valehtele enää. Vielä yks valhe. Tyhjiä lupauksia itselle. Valheiden verkosta ei pääse pois. Se kasvaa ja kasvaa ja lopulta imaisee sut sisäänsä. Sit se kiertyy tiukkaan solmuun ja elät valheessa. Elät salaista kaksoiselämää. Et tunne muuta, kuin tyjyyttä. Olet pelkkä kuori. Itket, mutta kyyneleet eivät tipu. Hukkaat itsesi. Haluat hyvittää kaiken, haluat kertoa totuuden, mutta et halua loukata ja pettää, et halua menettää. Haluat vain unohtaa kaiken. Kun et pysty, haluat vain lopun kaikelle. Lopullisesti.
