Sä tiedät, ettei se kanna. Silti sä suret. Ikävöit sitä aikaa, kun sulla ei ollut mitään. Oot katellinen niille. Oot kateellinen niille paskoille, jotka jatko sitä.

Mä en halua enää ikinä pettää mun äitiä tai ketään mun rakasta. Mä en halua enää retkahtaa. Mä haluan pysyä puhtaana, mutta silti mä haluaisin vielä ryypätä tai ottaa vedot. Mulla on tunne, että mä haluan mennä na- ryhmään ja laskea puhtaita päiviä. Mutta mulla on tunne, että mä haluan kuulua siihen joukkoon, joka vetää perseet, tai leikkii aineilla. Mä tiedän, että se aineilla leikkiminen on paskaa elämää. Se ei oo elämää. Mä tiedän, koska olen nähnyt sen, ja mä tiedän, koska olen pienen hetken ollut itse osa sitä. Mä tiedän, että aineet vie tunteet, mielenterveyden ja läheiset, ja mä tiedän, että huumeilla haetaan sitä jotain minkä menetti kokeillessaan ensimmäistä kertaa, ja mä tiedän, että saan olla onnellinen kun en ole syvälle niihin verkkoihin takertunut. Mutta silti mä haluan vielä yhde vedot. Silti mä haluan tanssia päisään ja oksentaa kadulle. Toisinaan toivon, että kaikki olis vielä niin kuin ennen. Satunnaista kannabiksen polttelua, viikonloppuisin ryyppäämistä. Kokeillaan subua, ei kerrota kellekkään. Mä saisin vielä juoda, mä saisin vielä tehdä mitä haluan. Tai voisinhan mä nyttenkin, mutta samalla en voi. Kaikesta tästä on mennyt hohto, se uuden kiiltävä pinta, jonka totuus ja paljastus veivät. Sen myötä sain uuden alun, mutta vaikka olenkin onnellinen, että kaikki kääntyi lopulta hyvin, minussa on silti se tunne, mitä olen tässä koittanut kertoa, se tunne, johon kakki nämä kirjoittamani sanat ja lauseet liittyy. Se, että jään jostain paitisi, ja että menetän jotain, vaikka oikeasti se ei niin mene, mutta kyllä mä silti menetän jotain. Siltä tuntuu. Mä olen addikti.

Vastaa