”Vaikka olen pieni niin mulla on asiaa, älä ylen katso mua älä yritä ohittaa, erehdysten kautta saan oppia kaiken tän, joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän”
Pelkäsin. Koitin repiä sinulta sen mitä tarvitsin. Koitin olla hyvä ja koitin miellyttää. Varoin sanoja. Toivoin sinun suojelevan minua. Luotin sinuun. Toivoin sinun olevan puolellani. Toivoin sinun auttavan minua ja tukevan minua. Toivoin sinulta lempeyttä ja anteeksiantoa. Janosin huomiotasi. Janosin kehujasi.
”Sä olet kaikkeni mä sinuun takerrun, en tartte krääsää vaan läheisyyttäs sun, ole turvapaikkani ole suoja kaikelta, älä mua painosta älä nurkkaan ahdista”
Tunsin ylpeyttä tanssia isäni kanssa kummieni häissä. Isäni, joka joi vain pari olutta, jutteli muiden kanssa, oli hyväntuulinen ja lähti aikaisin. Tunsin hetken olevani riittävä. Tunsin olevani hyvä ja tunsin, että minut huomattiin ja hyväksyttiin.
”Mulla yksi pyyntö ois, älä vie lapsuuttani pois, anna mun nauttia aika tää, vaikka tieni murheita tois enkä paras missään ois anna elää täyttä elämää”
Mutta en ole riittävä. En ole se, mitä minun halutaan olevan. En kasvanut niin, kuin minun haluttiin kasvavan. En tehnyt kaikkea oikein, niinkuin isäni.
”Tervetuloa maailmaan jonka mä itse rakensin, astu sisään sulle portin avasin, mä tarinaa kerron vaikka sanoja löydä en, kuuntele tarkkaan ymmärrät kaiken”
Nyt tiedän sen mistä olen jäänyt paitsi. Nyt tiedän sen, mitä olen saanut ja joutunut kokemaan. Nyt ymmärrän tunteeni. Nyt osaan varoa. Nyt tiedän sen. En tuhlaa enään energiaani. En enään etsi näkymätöntä. En odota enään mitään.
sanat: Klamydia – Pyyntö
Kuvat: (c) Amanda