Se huutaa jossain sisälläni. En halua kuulla mitä toinen sanoo. Haluan tästä hetkestä pois.
Addikti opettaa elämään addiktin tavoin, ja addiktio tappaa viimeisetkin rippeet sielustasi.
Valehteleminen päin naamaa, helppo juttu, – kaikkeen tottuu. Ritsaaminen (polkupyöriä, ruokaa, vaatteita), – senkin oppii. Mun addiktio riippuvuuden näkökulmasta tais alkaa silloin kun aloin ryypätä ja polttaa röökiä. Varastin röökiä porukoilta, sukulaisilta, milloin mistäkin. Meen kaverille yöks, – siis ryyppäämään. ’Olitko eilen juomassa’, – en ollut. Se sattuu, mutta pitää opetella tunteettomaksi. Täytyy opetella ohittamaan tunne ja pitämään kylmänviileä ilme ja laimea hymy kasvoilla. Kirkkain silmin päin naamaa. Mä en valehtele enää. Vielä yks valhe. Tyhjiä lupauksia itselle. Valheiden verkosta ei pääse pois. Se kasvaa ja kasvaa ja lopulta imaisee sut sisäänsä. Sit se kiertyy tiukkaan solmuun ja elät valheessa. Elät salaista kaksoiselämää. Et tunne muuta, kuin tyjyyttä. Olet pelkkä kuori. Itket, mutta kyyneleet eivät tipu. Hukkaat itsesi. Haluat hyvittää kaiken, haluat kertoa totuuden, mutta et halua loukata ja pettää, et halua menettää. Haluat vain unohtaa kaiken. Kun et pysty, haluat vain lopun kaikelle. Lopullisesti.