Mitähän mää nyt kirjoittaisin kun mun pää on niin täynä kaikkea.. How about the guilty? Entä postaus läheisyydestä? Entä mitä mulle kuuluu?.. Hard.
The fact is mä yritän tehdä asiat oikein, niin että mun päätökset on hyväksi mulle itselleni. Mun valinnat vaan ei voi mielyttää kaikkia. Sori vaan mä en jaksa nyt oikeen keskittyä. Tästä tulee varmaan mun surkein julkasu ikinä. Ei mua haittaa jos te ette jaksa lukea.
Mä oon vihdoin saanut tuparit sopimaan omaani ja muiden kalenteriin. Sitten mä yhtäkkiä mietin että perun koko paskan. Että mun pitäis valita päihteettömyys. Ja mun sisko ei voi tulla koska mun kaverit juo vaikka me ollaan koko helvetin elämä kateltu porukoiden ryyppäämistä. Kyllä mä tajuun, äiti haluu suojella mun siskoa nyt kun se on ite raitis ja mun sisko on niin herkässä teini iäs. Mutta enkö mä sit osais suojella ja huolehta mun siskosta, kun oon itse selvinpäin? Kyllä ne geenit on jo mun siskossa ja se on jo oppinut ne alkoholi kuviot. Joo, kyllä mä tajuun, että jos mun kaverit juo niin mun sisko saattaa ”ottaa mallia”. Mutta mä uskon että mun sisko ottaa enemmin mallia meikästä. Ei sitä lasta voi suojella ja varjella siltä paskalta minkä mä oon läpikäynyt, se paska on joka nurkan takana.
Mitäs vielä, oon taas ihan tajuttoman väsynyt. Ja meinaan olla vähän kipee välil. En ymmärrä, miks haluun ensin jotain ja sit ku saan sen haluun siitä niin kauas ku mahollista. Näin vertauskuvallisesti. Oikeesti puran kaiken paskan muihin tarkottamatta sitä. Toi vertauskuva oli kyl aika surkee. Mä koitan, oikeesti mä koitan saada takas sitä luottamusta ja kaikkea, minkä mä oon menettänyt päihteiden käytöllä ja valehtelulla, mutt silti musta tuntuu että osa todella tärkeistäkin ihmisistä mun ympärillä näkee mut vaan rikkinäisenä masentuneena addiktina. Tai siis mun menneisyyden kautta. Ja sit kysytään vaan ett ootko ollu juomatta yms. Yhteyttä otetaan kun aletaan miettimään ett onkohan se sortunu ku ei oo kuulunu mitään. Peltätään mun puolesta eikä silti voida sanoa niitä asioita ääneen. Se mua ärsyttää. Siks mä tunnen syyllisyyttä. Siks mä en koe olevani tarpeeksi. Toki mä puhun nyt vaan omista ajatuksistani ja tunteista, Ehkä se ei vaan pysty parempaan, ehkä voimavarat ei riitä. En tiiä mitä mä taas selitän, mutta taistelen joka päivä.
Tää seuraava menee samaan kastiin asioiden kanssa joiden ei pitänyt tapahtua. Okei tästä lähtee. Tai ei lähdekkään. En mä jaksa enää kirjoittaa. En mä tiedä mitä sanoa. Ehkä mä sanon kuitenkin väärät sanat ja mun pointti ei tuu selväksi. Ehkä mä jatkan tätä huomenna. Mä en jaksa laittaa tähän ees kuvia