Auttakaa minua, hukun sisäisiin kyyneliin, jotka hyökyaallot pois huuhtovat, vain rannanvaahtopäät jäljellä on siitä, minkä ulos kehostani päästin. Mutta se ei lähtenytkän. itkettää niin paljon, että sieluun sattuu. Mistä, minne, miksi? Mitä seuraavaksi? Mikä taivas on? Mitä se on? Auttakaa minua ennenkuin henkeni lähtee. En jaksaisi enää. Haluaisin vain olla kevyt. Verrattavissa sudenkorennon siipeen. Se möykky sisälläni kasvaa, Tuntuu niin pahalta. Mutta samalla tuntuu hyvältä se, että tämän tunnetilan vallitessa en tarvitse mitään. En rakkautta, hyväksyntää enkä maallista mammonaa, koska minulla on tämä olotila ja se täyttää minut täysin. Tahtoisin kyllä purkaa sen ulos, mutta onko pelottavampaa nähty? Kun terapianikin kohta loppuu ja lahjaksi kasvattamissani auringonkukissa ötökät asustaa. Niin mitä sitten teen? Pärjäänkö minä? Miten katson loppuun tämän filmini? Näyttelenkö siinä itse, vai onko tieni päätyttävä traagisesti? Koskaan se ei pääty. Olen siitä varma, mutta en voi sitä vahvistaa. Nyt möykky sisälläni kasvaa ja kuristaa. Olen asian äärellä, melkein ytimessä. Tiedän sen. Miten kertoisin sen niin, että voisin vapaaksi päästää, antaa sen lennähtää siivilleen, roihahtaa ja palaa sitten kuin feenix lintu. Niin että se saisi sammakot laulamaan ja minut tyyntymään. Rauhaa minä tarvitsen. Raittiutta. Hidastusta. Taukoa. Filmi poikki. Sitä minä haluankin. Siihen minä tähtään, mutta toimin toisin. Ehkä opin pikkuhiljaa, ehkä rykäyksittäin. Nyt minua itkettää, mutta oikeat asiat eivät pääse valloileen. Itkettää, kun mietin mitä minulle on tehty. Se mitä minä olen joutunut käymään läpi. Kaikki ne helvetit. Kun en uskaltanut kertoa minun tunteistani. Kun minua pelotti, kun en voinut tehdä mitään, eikä kukaan muukaaan voinut. Kun ei ollut mitään keinnoa selvitä siitä. Käsitellä sitä. Tajuta sitä. Ja se vain jatkui ja jatkui. Minä olin niin pieni, viaton, mutten lapsi enään. Lapsuuteni päättyi ensimmäiseen. Leikin silti barbeilla ja petzeillä. Rakentelin hevosille talleja ja pidin keppihevoskisoista. Menin yksin suolle leikkimään. Ei kukaan koskaan kysellyt. Se oli pelottavaa, mutta sielä olin rauhassa. Siellä olin yksin. Tarvitsen tilaa nyttenkin, ennenkuin tukehdun.