Dead image

Kuvaaja Yasin Gündogdu palvelusta Pexels
Kuvaaja Yasin Gündogdu palvelusta Pexels

 

I was exhausted from your love

or what i tought was love

I can’t stop it

can’t stop loving you

thinking of you

it hurts

you don’t love me anymore

if you  ever did

and i can’t blame you for that

 

Your skin

so salty

your breath

like a death

I woke you up

hangover

moment of forever

 

Messy hair

empty cans

all over

eye contact

so avoided

sadness bubbling

 

Wanna touch you

wanna love you

wanna heal you

 

are you even here

were you ever here

have i stood here alone

all the time

was it all just mirage

a dead image

which never really existed

 

Text (c) Amanda

Auttakaa pientä lasta kohtaamaan

Auttakaa minua, hukun sisäisiin kyyneliin, jotka hyökyaallot pois huuhtovat, vain rannanvaahtopäät jäljellä on siitä, minkä ulos kehostani päästin. Mutta se ei lähtenytkän. itkettää niin paljon, että sieluun sattuu. Mistä, minne, miksi? Mitä seuraavaksi? Mikä taivas on? Mitä se on? Auttakaa minua ennenkuin henkeni lähtee. En jaksaisi enää. Haluaisin vain olla kevyt. Verrattavissa sudenkorennon siipeen. Se möykky sisälläni kasvaa, Tuntuu niin pahalta. Mutta samalla tuntuu hyvältä se, että tämän tunnetilan vallitessa en tarvitse mitään. En rakkautta, hyväksyntää enkä maallista mammonaa, koska minulla on tämä olotila ja se täyttää minut täysin. Tahtoisin kyllä purkaa sen ulos, mutta onko pelottavampaa nähty? Kun terapianikin kohta loppuu ja lahjaksi kasvattamissani auringonkukissa ötökät asustaa. Niin mitä sitten teen? Pärjäänkö minä? Miten katson loppuun tämän filmini? Näyttelenkö siinä itse, vai onko tieni päätyttävä traagisesti? Koskaan se ei pääty. Olen siitä varma, mutta en voi sitä vahvistaa. Nyt möykky sisälläni kasvaa ja kuristaa. Olen asian äärellä, melkein ytimessä. Tiedän sen. Miten kertoisin sen niin, että voisin vapaaksi päästää, antaa sen lennähtää siivilleen, roihahtaa ja palaa sitten kuin feenix lintu. Niin että se saisi sammakot laulamaan ja minut tyyntymään. Rauhaa minä tarvitsen. Raittiutta. Hidastusta. Taukoa. Filmi poikki. Sitä minä haluankin. Siihen minä tähtään, mutta toimin toisin. Ehkä opin pikkuhiljaa, ehkä rykäyksittäin. Nyt minua itkettää, mutta oikeat asiat eivät pääse valloileen. Itkettää, kun mietin mitä minulle on tehty. Se mitä minä olen joutunut käymään läpi. Kaikki ne helvetit. Kun en uskaltanut kertoa minun tunteistani. Kun minua pelotti, kun en voinut tehdä mitään, eikä kukaan muukaaan voinut. Kun ei ollut mitään keinnoa selvitä siitä. Käsitellä sitä. Tajuta sitä. Ja se vain jatkui ja jatkui. Minä olin niin pieni, viaton, mutten lapsi enään. Lapsuuteni päättyi ensimmäiseen. Leikin silti barbeilla ja petzeillä. Rakentelin hevosille talleja ja pidin keppihevoskisoista. Menin yksin suolle leikkimään. Ei kukaan koskaan kysellyt. Se oli pelottavaa, mutta sielä olin rauhassa. Siellä olin yksin. Tarvitsen tilaa nyttenkin, ennenkuin tukehdun.

The weird sad lonely girl

I’ve always been the weird one, the girl with the biggest secret in her heart which no one knew. The girl with stones in her backpack. Girl with the saddest eyes and the most painful past. I was the one and I never knew anyone like me. I tought i was the onlyone, i tought that if i don’t tell anyone no one would never know and when the time goes on it stops hurting me. With every new day the weight gained a little more. The pain got a little harder and her steps got slower. Everyday she lost a bit of herself. Every day a little more.

Everytime it was happening she disappeared somewhere far from her body. Somewhere where she was watching and thinking what that girl is doing there. Who is she? What is she? Is she even a human. Is she  really she or someone else? Is it all really happening to her?

And everytime the weight got too heavy she run to her own reality. The reality where she didn’t even excist. It’s so sad cause she already were almost invisible. She had no one having her back cause no one knew. She was so so alone, even when she was surrounded by people. She couldn’t be with people. She didn’t knew anyone like her. And she tought that there were something wrong with her. She draw out the pain by cutting her wrists. And no one understood cause no one knew.  She was so alone with all cause she couldn’t talk. It was too painful and she felt like she was gonna die if she’d talk.

One  day it all was too much, her backpack ripped. She told her mother the biggest secret, the secret which she kept on her own for many years. And she doesn’t died. It was so shameful and so relieving. She wasn’t alone anymore. The feeling of loneliness never got away, but today she doesn’t have to be alone with it. Nowadays she can always talk. And it will always help. Cause she is not gonna be all alone ever again if she doesn’t want. Now she knows she is not the onlyone.

Please, please, don’t be left alone. I know it feels like you are left alone, but trust me it’s not true. You are the one who is driving people away. People wants to support you, but they can’t if you don’t talk. I’m begging you be brave, open up to me, open up to somebody. It will help! Maybe not in the moment, but when time goes on it will. And you don’t need to be alone. When it feels like there is no one who could never understand you,  believe me there is! There is always people who will understand you, you just haven’t met them yet. You are the only one who can chance it, chance everything. You don’t have to do it alone when you need somebody. It will be all okay.