story arkistot - Sivu 2 3:stä - HILJAINEN SEURALAINEN

Miksi

Mä haluaisin takaisin viime syksyyn, viimeisiin vetoihin, tai viidentoistavuoden ikään, kaipaan sitä. Etenkin sitä, kun pystyi ohjailemaan omaa elämäänsä, tavallaan, lähtee vetään tai dokaan tai minnevaan, eikä kertoo kenellekään. Mull on ikävä niitä aikoja, kelan rannas ryyppäämiset, kaikki säädöt ja valheet, ne tuntuu niin tutuilta nyt kun aattelee. Ja turvallisilta. Mulla oli Badi, joka piti mut aisois, mutta jakoi oman maailmansa ja paratiisinsa mun kans. Ei mulla silloin ollut huolta itsestäni. Tai ehkä oli, en muista kunnolla. Muistan kyllä miten tyhjä ja rikki mä silloin olin. Valheet, kaksoiselämä, huumeet antoi täytettä. Tai oikeastaan tyhjensi mua lisää. Kyllä mä silti muistan huonot päivät ja huonot vedot, mutta mun ekoja vetoja tai savuja en kyllä unohda.

Nyt musta tuntuu niin oudolta, autiolta. En tiedä. Tuntuu, että pää levii. Okei, ainahan se on meinannu levitä, mut ny tää on erilaista. Että joka päivä yks kasassa pitävä nauha katkeaa. Mutta se kai kuuluu asiaan. Mutta mä oon loppu. Totally. Trött på idrått. Enkä mä meinaa, etteikö mulla ois hyviä päiviä tai hyviä hetkiä. Mutta ne nauhat katkeilee.

Miksi mä en ole saanut syntyä tavalliseen perheeseen, miksen mä ole saanut tavallista elämää?!? Miksi mä joudun vuosia kantamaan kiviä repussa, joka lopulta ratkeaa, ja paikkaamaan sitä loppuelämän?!? MIKSI

Toisaalta olen kiitollinen kaikesta kokemastani. Jollain tavalla. Ainakin välillä. Koska mä olen kasvanut jokaisen koettelemuksen myötä vähän. Ja ymmärtänyt vähän. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.

bacgmf2wi2

Vaikeuksia

ouvav-kiu

img-20151223-wa0000-k

img-20151212-wa0004k

20160325_190157m

kgkljlj

20160226_143016m

20160215_194831

20160205_153057j

igh9ipfyfou

img_20160508_174413l

p1010268

20160226_143016

img-20160105-wa0021-kopio

img-20160314-wa0000

20160325_190133

Hymyjä. Minun hymyjäni. Mitä ne kertovat? Tai mitä ne jättävät kertomatta.Silmiä, katseita. Minun

silmäni. Ne kuvastavat tunteet, ja pelot. Niistä näkee kaiken. Aineet, surun.Ahdistuksen.

Mä toistelen itseäni. Ja kysyn samat kysymykset uudelleen. Mä unohtelen asioita.

Mua väsyttää, väsyttää niin paljon, etten jaksa puhua, mutta silti olo on levoton, en jaksa keskittyä, voisin juosta oulun ympäri kymmenen kertaa.

En pysty olemaan, se on mun sisällä ja tukehduttaa mua. Ikään kuin puristuisin kasaan ja täyttyisin ilmalla yhtä aikaa. En pysty tekemään mitään. Se on hirveää.

Tunnen, että leijun ja löllötän. Ihanasti. Se on mun ympärillä, mutta se on myös minussa. Tai jommin kummin. Kumminkin olo on ihana ja turvallinen, unettavan usvainen ja kaunis, vaikka todellisuudessa silmät seisoo päässä ja olen outo.

Mun pää on täynä sitä. Itkettää. Millon tää loppuu.. Kuolen. En saa happea, tai tuntuu, että keuhkot täyttyvät vedellä. Pääsä kiertää. Meinaan tipahtaa. Tuntuu kuin saisin sydänkohtauksen.

Masentaa. Vituttaa. Hermot on kireällä. En jaksa !

Mun keho täyttyy energiasta. Se on kuin ilmapallo, jota puhalletaan mun sisällä. Haukon henkeä. Huudan puhelimeen. Se juoksee mua pitkin, enkä saa sitä loppumaan. En kuule mitä sanotaan. Tuntuu, että kohta räjähtää. Bensaa valuu liekkeihin. Laukkaava hevonen, sydämeni hakkaa. Energia, minkä niin helposti voisin väärin käyttää. Purkaa. Voimansa. Siihen toiseen.

Olen, mutta en ole. Tai siis olen paikalla, mutten läsnä. Juttelen, mutten jälkeenpäin muista mistä puhuttiin. Muistan vain, että olin tilanteessa. Kävelen käytävällä, tuntuu, että voin tehdä mitä vain. Voin sanoa mitä vain tai olla miten vain. Ei tunnu miltään.

Murulta Murulle

15. 7. 2016

” Muru, anna anteeksi En ois saanu hylätä sua en todellakaan halunnu, ett näin kävis mä halusin aikaa toipuu ja parantuu, mutta mä en koskaan parane, etkä sääkään muru Ainoo mitä voidaan, ollaan rikkinäisiä yhdessä annetaan sateen kastella, tuulten piiskata, auringon sokaista ja haavojen vuotaa, mutta toisiamme halaten Aletaan muru alusta Tutustutaan ja nauretaan, valvotaan yö ja torkutaan päivä Annetaan anteeksi Mä oon tehny virheitä Toivon, että hyväksyt mut vielä Elämänkukka muistuttaa susta ja se on mun kaulassa pysynyt Paljon on sanoja, jotka voimalla tukahduttaa, ei tule ulos Mä toivon, että mun kasvoilta loistaa ne sanat Mä en tiedä mitä teen Mua pelottaa, että on liian myöhäistä Ehkä suakin pelottaa Kyllähän me toisia ymmärretään Meillä on jotain mitä muilla ei Ei oo kukaan sua parempi mua lohduttaan, eikä kuunteleen, ei kukaan ole mulle kuin sä olet Sä olet mulle sisko ja rakas sukulainen, tuttu ja tuntematon, kaunis ja paljas mun oikea käsi -à ei oo elämä helppoa ilman toista kättä <3: llä Muru #1 ”

altauoghmilly2yi5zndq3z-d1a8j86whtzkvu-49wdarjw

17. 7. 2016

Muru, sä et ollut valmis kohtaamaan mua,

Sä et ollut valmis, enkä mäkään oo.

Kävelin rannalle kirjoittamaan, Ihana tuuli pyyhkii pahan pois.

Kai mun vahvuus on aina ollut tunteiden piilottaminen.

Työnnän varpaat hiekkaan, otan savut röökistä ja katson pilviä.

Aurinko sokaisee, olen yksin, rööki palaa loppuun, hiljennyn

Haluan vain pois, pois täältä

Pois, pakoon…

klsajofgap

Mun on vaikeaa olla. Mää olen tosi väsynyt. Ja mulla on helvetin kova ikävä. Ja toivo, ett sääkin muru raitistut. Mua pelottaa myös. Entä jos sä et muru selviä? Ja mitä sit, kun mä täytän 18? Vaikka eihän ny etukäteen kannata murehtia. Mutta huolen, pelon, ahdistuksen ja ikävän tunteille ei voi mitään. Ne tulee ja menee ja välissä imee kaikki mehut, .. Voispa niin ajassa palata taaksepäin, ett sulle oisin halin antanut. Katsonut silmiin ja sanonu ett olet rakas. Sellai että mä en vaan häviäis. Mut mä hävisin.

” Paine helpottaa veden alla mul on helpompaa menee vaan hermot taas kun katon ulos mun maailmaan ja tiedät etten voi kertookaan veden alla on helpompaa sit vedän eteen nää verhot taas et muut ei nää mun maailmaan ”
(Mikael Gabriel – Veden alla

Kuvat: (c) Amanda

Eilen, toissapäivänä, tänään ja viime syksynä

Nyt en jaksa, eikä mun tarvii jaksaa. Mä saan olla väsyny.

Ehkä joskus, muttei tänään.

Eilen mä näin bussipysäkillä kaks juoppoa. Ne istu siinä ja poltti röökiä. Molemmat oli ihan kuutamolla. Toinen kävi bussi pysäkin takana kusella.

Toissapäivänä, mulla tuli mieleen viime syksyn keissi. Eemelit naamaan ja menoks, Piriä ja lyricaa. Rivoja. Mä tunsin ne samat väreet mitä sillonkin. Sitten mä mietin sitä asiaa. Mitä enemmän mä mietin, sitä väsyneempi mä olin. Mä olin ihan sekaisin ajatuksista.

Tänään, mä näin na frendiä. En oo käyny ryhmässä. Ehkä mä pelkään. Ehkä mä en jaksa niiden ajatusten tuomaa väsymystä. Ehkä mä en halua muistaa. Oli kiva nähdä. Oli kiva kuulla, ett joku tajuaa mun selityksiä ja voi samaistua. Oli kiva tietää, etten oo ainut.

Viime syksynä, mä olin tähän aikaan laitoksessa. Mä opettelin uudestaan elämän perusjuttuja. En ollu sillon vielä valmis. En voinut vielä ottaa toipuvia askeleita. Mun energiat meni arjesta selviämiseen ja koulun käyntiin, (menee vieläkin). Mutta nyt mä käyn läpi asioita. Nyt mä alan toipua. Sunnuntaina tulee 4kk puhdasta aikaa. Ei ihme, että mä oon väsyny. Oonmä helekatin kova ja vahva mimmi. Mutta nyt tää mimmi tarvii unta.

IMG_20160905_211905

viinaa huumeita ja väkivaltaa

helmi – maaliskuu 2016

Kellun pinnalla, hengitän syvään. Koitan palauttaa itseni takaisin tähän hetkeen. Katoan aina jonnekkin kauas, syvälle dissosiaation maailmaan. Dissosiaation viidakossa samoilin jo lapsena. Seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, alkoholisti-äiti, pelko, huumeongelma, itsetuhoisuus ja itseinho, masennus.

Istun omassa yksiössä sängylläni ja kirjoitan tätä. Miten olen päässyt tähän asti? Ei elämä ainakaan liian helppoa ole ollut. Yhdestä olen onnellinen. Yhdestä ainoasta josta luopumaan jouduin.

”Kirjoita se ulos, laita kuulokkeet korviin ja musiikki täysille, kuvittele itsesi jonnekkin kauas, muista että sä oot se periksiantamaton tiikerityttö”, muistan. Näillä sanoilla on enemmän merkitystä kuin koskaan.

Hän auttoi mua ylös. Opetti juomaan, ja polttamaan savut. Kääntämään jointin ja keittämään vedot. Hän, jonka kanssa ei tarvinnut olla muuta, kuin se mitä silloin olin. Enään meitä ei yhdistänyt vain kovat kokemukset ja periksiantamattomuus, nyt meitä yhdisti huume. Tuo kirottu rakkaudentäyteinen aine. Se vei taakan pois harteilta, pysäytti karusellin päässä, antoi tunteen tyhjiöön. Kunnes vaikutus lakkasi. ”Kovin helppoa on vajota hetkiin joissa tunne on valhetta, sielusi kadotat vain öisiin retkiin syntyy syviä haavoja”,..

Mä muutin pois kotoa, eri paikkakunnalle, halusin lopettaa. Koko ajan silti mielessä pyöri että mistä löytäisin mun rakkautta, subua. Ja löytyihän sitä. Parin kuukauden jälkeen jouduin osastolle, ja sieltä laitokseen. Tuntui kuin elämä ois loppunu, tai oikeastaan tajusin, ettei mulla edes elämää ollut ollutkaan.

Aikansa kaikella, pääsin siis sieltäkin pois.Vaikka siitä on vasta muutama kuukausi, se tuntuu ikuisuudelta mulle. Nyt kolmatta päivää rehellisesti raittiina. Edes särkylääkettä en uskalla ottaa.

Mä sain viestin ”mukavaa loppuelämää muru, pidä itsestäsi huoli”, ja se tuntuu niin pahalta. Mun muru, sielunsisko, auttaja, rakas sukulainen. Ei voida olla yhteyksissä. Koska mä valitsin raittiuden mun murun sijasta. Mä tiedän, että silti me ollaan yhä ne periksiantamattomat tiikeritytöt, tällä kertaa vain aivan yksin. Aivan yksin. Yksin! Mun muru hukkuu huumeisiin ja mä annan sen hukkua.

Nyt on pakko jatkaa, jatkaa eteenpäin. Mä en jaksa ja tuntuu että kuolen sisältä, mutta mun pitää vain jatkaa eteenpäin. Rakentaa mulle elämä. Kyllä ne kyyneleet vielä joku päivä loppuu ja mä oon taas iloinen.

altAi9gGFafZBTbybtxK3bnbedQJxNFqkUWesPYHYisl465

Pyyntö

”Vaikka olen pieni niin mulla on asiaa, älä ylen katso mua älä yritä ohittaa, erehdysten kautta saan oppia kaiken tän, joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän”

Pelkäsin. Koitin repiä sinulta sen mitä tarvitsin. Koitin olla hyvä ja koitin miellyttää. Varoin sanoja. Toivoin sinun suojelevan minua. Luotin sinuun. Toivoin sinun olevan puolellani. Toivoin sinun auttavan minua ja tukevan minua. Toivoin sinulta lempeyttä ja anteeksiantoa. Janosin huomiotasi. Janosin kehujasi.

”Sä olet kaikkeni mä sinuun takerrun, en tartte krääsää vaan läheisyyttäs sun, ole turvapaikkani ole suoja kaikelta, älä mua painosta älä nurkkaan ahdista”

Tunsin ylpeyttä tanssia isäni kanssa kummieni häissä. Isäni, joka joi vain pari olutta, jutteli muiden kanssa, oli hyväntuulinen ja lähti aikaisin. Tunsin hetken olevani riittävä. Tunsin olevani hyvä ja tunsin, että minut huomattiin ja hyväksyttiin.

llll

”Mulla yksi pyyntö ois, älä vie lapsuuttani pois, anna mun nauttia aika tää, vaikka tieni murheita tois enkä paras missään ois anna elää täyttä elämää”

Mutta en ole riittävä. En ole se, mitä minun halutaan olevan. En kasvanut niin, kuin minun haluttiin kasvavan. En tehnyt kaikkea oikein, niinkuin isäni.

kjjlk

”Tervetuloa maailmaan jonka mä itse rakensin, astu sisään sulle portin avasin, mä tarinaa kerron vaikka sanoja löydä en, kuuntele tarkkaan ymmärrät kaiken”

Nyt tiedän sen mistä olen jäänyt paitsi. Nyt tiedän sen, mitä olen saanut ja joutunut kokemaan. Nyt ymmärrän tunteeni. Nyt osaan varoa. Nyt tiedän sen. En tuhlaa enään energiaani. En enään etsi näkymätöntä. En odota enään mitään.

sanat: Klamydia – Pyyntö

Kuvat: (c) Amanda

Born to die

” Lost but now I am found
I can see but once I was blind
I was so confused as a little child
Tried to take what I could get
Scared that I couldn’t find
All the answers honey ”

– Lana Del Rey Born to die –

Lana+Del+Rey+ldr421

Menin ulos. Poltin röökin. En jaksanut mennä sisälle. Katsoin taivasta. Katsoin pihaa. Katsoin vuotavia haavoja. Itketti ja väsytti. Metin, miltä tuntuisi kuolla. Itketti lisää.

2012-lyrics-born-born-to-die-Favim.com-777166

Makasin, vaikken jaksanut maata. En mennyt suihkuun. En jaksanut. En nukkunut. En jaksanut. Valvoin, vaikken jaksanut. En mennyt kouluun. Itkin. En jaksanut. Tuntu raskaalta ajatella. Tuntui raskaalta olla. Tuntui pahalta katsoa peiliin. Tuntui pahalta syödä. Tuntui pahalta ikävöidä. Tuntui pahalta miettiä itsemurhaa.

tumblr_mai7l9cLwG1qewhoso1_500

Halusin olla vapaa. Halusin lentää pois. Halusin jaksaa. Halusin iloita. En halunnut olla taakka. En halunnut olla pettymys. En halunnut olla rakastunut.

Tunsin tuskaa. Tunsin tyhjyyttä. Tunsin voimattomuutta. Tunsin turhuutta.

maxresdefault

Mä olen syntynyt toimintahäiriöiseen perheeseen

Mä olen syntynyt toimintahäiriöiseen perheeseen. Meillä ei ole ollut normaalia arkea, tai normaalia päivää. Meidän perheessä ei normaalia tunneta.

lV0RVHsYxa

Meidän perheessä piti miettiä, mitä voi sanoa. Meidän perheessä oli ja ei ollut rakkautta. Oli sellaista rakkautta, että sai harrastaa, mutta ei sellaista rakkautta, ettei olisi tarvinnut kuulla miten kallis se harrastus on ja miten sen takia ei voida ostaa uusia leluja tms. Meidän perheessä vanhemmat joi. Meidän perheessä lapset sai katsoa kun vanhemmat joi. Meidän perheessä piti saada hyvä todistus. Piti saada hyvä numero kokeista. Hyvä ei riittänyt, vaan ”ensikerralla parempi”. Meidän perheessä sai kuulla kun teki väärin. Onko väärin, jos lapsella on hätä? Mun hätääni ei kukaan ymmärtänyt. Eikä pieni lapsi voi ymmärtää sellaista hätää, kuin mulla oli. Mä sain kuulla, huudon saattelemalla, että teen väärin kun käyn monta kertaa vessassa illalla. Sain huudot, kun pyysin laittamaan telkkaria pienemmälle. Sain huudot kun menin syömään jugurttia nukkumaan meno ajan jälkeen. Sain huudot, kun itkin, enkä nukkunut. Syöminen, vessassa ravaaminen, itkeminen, kommunikointi. Ne olivat osa keinoista välttää hätää. Mutta hätä olikin oireilua. Kuinka sitä kukaan silloin olisi ymmärtänyt? Silloin kun kaikki oli vinksin vonksin ja sekaisin, rahatilanne tiukka, parisuhde heikoilla ja yks saatanan penikka vailla huomiota, ruokaa tai itkemässä. Ei pieni lapsi pärjää yksin sellaisen oireilun kanssa. Pieni lapsi kehitti keinoja välttää hätää eli oireilua. Pieni lapsi luki paksuja kirjoja, askarteli, vei pikkusiskoja leikkikentälle, piirsi, kirjoitti tarinoita, leikki mielikuvitusleikkejä, siivosi, katsoi ohjelmia, kiusasi toisia. Ja paljon muuta. Pieni lapsi kasvoi vastuuseen. Vastuuta oli mennä pikkusiskon kanssa yhtä matkaa kouluun. Vastuuta oli viedä toista pikkusiskoa leikkikentälle. Vastuuta oli kertoa toisille lapsille mitä tarkoittaa kehitysvammainen ja miksi mun sisko on kehitysvammainen. Vastuuta oli tehdä kotitöitä. Tein paljon, ettei äiti stressaisi. Tein paljon, koska halusin olla riittävä ja hyvä. Häpesin itseäni. Kerran sanoin äidille, että anteeksi kun olen näin ruma.

Myöhemmin sain niskoilleni haukut äidistä, tädistä ja itsestäni. Mun olisi pitänyt olla kuten isä oli nuorena. Tehdä töitä ja olla kunnolla. Mä sain myös vastuulleni äidin alkoholiongelman. Isä lähti talliin ja äiti sammui keittiön pöytään. Siskot heräs. Aamulla anottiin anteeksipyyntöä ja vannotettiin ettei kenellekkään saa kertoa. Pakenin tätini luo. Se poltti savuja enoni kanssa. Opin ne kuviot nuorena. Palvelin, miellytin ja ylisuoritin. Sitten kaikki loppui kuin seinään ja ryyppäsin, poltin ja polttelin. Ryyppäsin ryyppäsin ja lintsasin koulusta. Ryyppäsin kunnes kokeilin muutakin. Muutin omilleni. Menetin luottamuksen. Menin suljetulle. Jouduin laitokseen. Sain jälkihuollon. Muutin uudestaan omilleni. Kirjoitan tätä. Nyt selvittelen terapiassa sitä sotkua, mitä mun elämä oli. Selvittelen sitä, kuka mä olen. Selvittelen sitä, mitä elämä on. Enempää en pysty kirjoittamaan nyt, kiitos anteeks näkemiin

kPDf3fZBVo

Minä rakastan sinua, Minä

Löysin kuvia vanhalta muistikortiltani. Miksi, miksi lapsi on itselleen niin ankara? Miksei lapsi rakasta itseään? Miksei lapsi aikuisenakaan rakasta itseään?

Miksi on niin vaikeaa olla sekä rakastettava, että oma itsensä? Miksi on niin vaikea lopettaa miellyttäminen ja hyväksyä itsensä? Miksi on niin vaikeaa nähdä itseään sellaisena kuin on???

Kuinka opit ohittamaan itsesi. Kuinka haet mielihyvää tekemällä asioita, ostamalla asioita, muistamalla muita. Kuinka kehtaat unohtaa itsesi varjoon?

Muistan kyllä, mitä minulle on käynyt. Mitä minulle on tehty. Mutta en muista, mitä tunsin silloin. En muista olinko peloissani, en muista itkinkö. En muista, milloin lopetin itsestäni välittämisen.

Tärkein on tässä. Tässä se on läsnä. Minä olen tärkein. Minusta minun täytyy huolehtia. Minun sisäisestä pienestä amandasta, vaalia kaikkea mitä se päiviini lähettää, hyväksyä ne tunteet ja lohduttaa itseäni. Rakastan minua. Pikkuhiljaa, pala kerrallaan. Enemmän ja enemmän.

Vanhemmilleni

Kuuntele – älä vain kuule. Ei, en pyydä teitä olemaan kanssani. Pyydän teitä kiinnostumaan asioistani. Kehumaan saavutuksiani. Kasvamaan kanssani. Toivottamaan hyvät yöt. Hyvät koulupäivät. En pyydä teitä ymmärtämään, ei teidän tarvitse. Pyydän teitä hyväksymään ja antamaan anteeksi. Ja kaiken tämän jälkeen, suurin toiveeni on, että uskoisitte minuun, että voin saavuttaa sen, mikä on minulle tärkeää.