Helvetti

Tää on vittu yhtä maanpäällistä helvettiä ei tämmöstä vittu kestä kukaan!!!!! Enmä ehkä tätä voi julkasta, viimeksi kun mää oon suoraan puhunu, musta on tehty lasu ilmotuksia, passitettu osastolle jnejne. Enmä ehkä uskalla. Julkasen kumminkin. Älä muuta ajatuksia musta, kun sä luet näitä. Älä muuta käsitystä itsestäsi, kun luet näitä. Älä sääli, koska se on sairasta. 52244

 

 

 

 

 

Joka päivä on yhtä taistelua. Joka vitun päivä. Hirveä levottomuus ja agressio sisällä. Tekee mieli vetää vatsa auki tai vaikka vittu katkasta jalka!! Ei voi kestää. Vois ottaa ja lähtee. Meneen. Pois. Lähtee vaan. Tai sit mä lähden vetää. Ihan hirveetä. Voisin jäädä peiton alle ikuisiks ajoiks miks vittu mä heräsin tähänkin aamuun!!!!!!! Samalla on olo, että pystyis juokseen maratonin kymmenen kertaa putkeen. Eikä sekään auta. Joka ikinen päivä on vaarallinen. Mun pitää olla tässä mun muotissa. Mun pitää mennä kouluun. Mun pitää suoriutua. Mut mä en vittu jaksa! Ai mitä sit? ”No ei aina tarvi jaksaa, otat vähän vapaata koulusta”. Mut mitä kun  sekään ei auta?? Mitä sit kun mikään ei auta? Ku se tulee aina takasin. Se on aina läsnä, se on aina minussa, joka ikinen päivä, joka ikinen hetki koko ajan. Välillä sen peitän, en ole, mut sit ku oon niin se on kans. Se on niin syvältä!! 52246

 

 

 

 

 

Mun tekee mieli huutaa ääneen, miten mä oon ollu tajuttomana jossain missä mä en edes muista, henkilöiden kans ketä mä en muista, niin aineissa että mä en muista. Enkä mä tiedä mitä mä oon tehny, tai mitä mulle on tehty. Enkä mä voi ees tämmöstä kertoa, sehän oli vaan yks kerta. Jep olipa joo. Mut ei kukaan tiedä sitä, ei kukaan voi vittu ymmärtää semmosta asiaa!! On paljon helpompaa, kun ei oo todellisuudessa. On paljon helpompaa, kun ei kanna tätä takkaa. On helppoa, kun ei edes muista koko taakkaa kun ei ole todellisuudessa. Koska todellisuus on perseestä!52259

 

 

 

 

 

Vaikka mullahan menee hyvin. Mä oon autokoulussa. Mulla on muutto edessä. Mulla on kavereita. Mulla on koulu. Mut mitä sit jos mä en pystykkään elämään tätä elämää??! Mä petän kaikki. Ja sen jälkeen kaikki tää on turhaa. Kaikki mitä mä oon saanu. Kaikki mitä mun eteen on tehty. ( Älä ajattele noin, koska eise asia niin oo,,, JOO MUTTA TÄLTÄ MUSTA TUNTUU)  Koskaan ei voi tietää millon se hetki on. Koskaan ei voi tietää millon pää levii lopullisesti. Mut eihän mun pitäis tällasia miettiä, mä oon ollu kohta 5 kk selvinpäin. Kaikki menee hyvin. Mä kasvan. Tää on mun henkistä kehitystä. Kaikki helpottaa. Kaikki on mun tukena. NO MIKSEI MUSTA SITTEN TUNNU SILTÄ?!!!!!!52218

 

 

 

 

 

Eihän tämmöstä voi julkasta. Kunnelkaa ny mitä paskaa. Sit mun inboksi on täynä ”oot tärkee ja rakas tsemii” – viestejä. En mä semmostakaan halua. Enmä halua, että mut huomataan vaan ”kun jotain sattuu”. Enmä halua että musta ollaan huolissaan. Koska eihän mulla ole mitään hätää oikeasti. Eihän musta ees ois  siihen ett jättäsin kaikki. Kaiken. Onhan mulla mun muru, joka tietää, ymmärtää ja tuntee tuskan. Mutta en mä voi. En voi. Kaikki on vaikeeta ja niin väärin. Tää teksti loppuu kesken. Tää helvetillinen päänsärky estää mua kirjottamasta.

viinaa huumeita ja väkivaltaa

helmi – maaliskuu 2016

Kellun pinnalla, hengitän syvään. Koitan palauttaa itseni takaisin tähän hetkeen. Katoan aina jonnekkin kauas, syvälle dissosiaation maailmaan. Dissosiaation viidakossa samoilin jo lapsena. Seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, alkoholisti-äiti, pelko, huumeongelma, itsetuhoisuus ja itseinho, masennus.

Istun omassa yksiössä sängylläni ja kirjoitan tätä. Miten olen päässyt tähän asti? Ei elämä ainakaan liian helppoa ole ollut. Yhdestä olen onnellinen. Yhdestä ainoasta josta luopumaan jouduin.

”Kirjoita se ulos, laita kuulokkeet korviin ja musiikki täysille, kuvittele itsesi jonnekkin kauas, muista että sä oot se periksiantamaton tiikerityttö”, muistan. Näillä sanoilla on enemmän merkitystä kuin koskaan.

Hän auttoi mua ylös. Opetti juomaan, ja polttamaan savut. Kääntämään jointin ja keittämään vedot. Hän, jonka kanssa ei tarvinnut olla muuta, kuin se mitä silloin olin. Enään meitä ei yhdistänyt vain kovat kokemukset ja periksiantamattomuus, nyt meitä yhdisti huume. Tuo kirottu rakkaudentäyteinen aine. Se vei taakan pois harteilta, pysäytti karusellin päässä, antoi tunteen tyhjiöön. Kunnes vaikutus lakkasi. ”Kovin helppoa on vajota hetkiin joissa tunne on valhetta, sielusi kadotat vain öisiin retkiin syntyy syviä haavoja”,..

Mä muutin pois kotoa, eri paikkakunnalle, halusin lopettaa. Koko ajan silti mielessä pyöri että mistä löytäisin mun rakkautta, subua. Ja löytyihän sitä. Parin kuukauden jälkeen jouduin osastolle, ja sieltä laitokseen. Tuntui kuin elämä ois loppunu, tai oikeastaan tajusin, ettei mulla edes elämää ollut ollutkaan.

Aikansa kaikella, pääsin siis sieltäkin pois.Vaikka siitä on vasta muutama kuukausi, se tuntuu ikuisuudelta mulle. Nyt kolmatta päivää rehellisesti raittiina. Edes särkylääkettä en uskalla ottaa.

Mä sain viestin ”mukavaa loppuelämää muru, pidä itsestäsi huoli”, ja se tuntuu niin pahalta. Mun muru, sielunsisko, auttaja, rakas sukulainen. Ei voida olla yhteyksissä. Koska mä valitsin raittiuden mun murun sijasta. Mä tiedän, että silti me ollaan yhä ne periksiantamattomat tiikeritytöt, tällä kertaa vain aivan yksin. Aivan yksin. Yksin! Mun muru hukkuu huumeisiin ja mä annan sen hukkua.

Nyt on pakko jatkaa, jatkaa eteenpäin. Mä en jaksa ja tuntuu että kuolen sisältä, mutta mun pitää vain jatkaa eteenpäin. Rakentaa mulle elämä. Kyllä ne kyyneleet vielä joku päivä loppuu ja mä oon taas iloinen.

altAi9gGFafZBTbybtxK3bnbedQJxNFqkUWesPYHYisl465