Kategoria: feelings

Helvetti

Tää on vittu yhtä maanpäällistä helvettiä ei tämmöstä vittu kestä kukaan!!!!! Enmä ehkä tätä voi julkasta, viimeksi kun mää oon suoraan puhunu, musta on tehty lasu ilmotuksia, passitettu osastolle jnejne. Enmä ehkä uskalla. Julkasen kumminkin. Älä muuta ajatuksia musta, kun sä luet näitä. Älä muuta käsitystä itsestäsi, kun luet näitä. Älä sääli, koska se on sairasta. 52244

 

 

 

 

 

Joka päivä on yhtä taistelua. Joka vitun päivä. Hirveä levottomuus ja agressio sisällä. Tekee mieli vetää vatsa auki tai vaikka vittu katkasta jalka!! Ei voi kestää. Vois ottaa ja lähtee. Meneen. Pois. Lähtee vaan. Tai sit mä lähden vetää. Ihan hirveetä. Voisin jäädä peiton alle ikuisiks ajoiks miks vittu mä heräsin tähänkin aamuun!!!!!!! Samalla on olo, että pystyis juokseen maratonin kymmenen kertaa putkeen. Eikä sekään auta. Joka ikinen päivä on vaarallinen. Mun pitää olla tässä mun muotissa. Mun pitää mennä kouluun. Mun pitää suoriutua. Mut mä en vittu jaksa! Ai mitä sit? ”No ei aina tarvi jaksaa, otat vähän vapaata koulusta”. Mut mitä kun  sekään ei auta?? Mitä sit kun mikään ei auta? Ku se tulee aina takasin. Se on aina läsnä, se on aina minussa, joka ikinen päivä, joka ikinen hetki koko ajan. Välillä sen peitän, en ole, mut sit ku oon niin se on kans. Se on niin syvältä!! 52246

 

 

 

 

 

Mun tekee mieli huutaa ääneen, miten mä oon ollu tajuttomana jossain missä mä en edes muista, henkilöiden kans ketä mä en muista, niin aineissa että mä en muista. Enkä mä tiedä mitä mä oon tehny, tai mitä mulle on tehty. Enkä mä voi ees tämmöstä kertoa, sehän oli vaan yks kerta. Jep olipa joo. Mut ei kukaan tiedä sitä, ei kukaan voi vittu ymmärtää semmosta asiaa!! On paljon helpompaa, kun ei oo todellisuudessa. On paljon helpompaa, kun ei kanna tätä takkaa. On helppoa, kun ei edes muista koko taakkaa kun ei ole todellisuudessa. Koska todellisuus on perseestä!52259

 

 

 

 

 

Vaikka mullahan menee hyvin. Mä oon autokoulussa. Mulla on muutto edessä. Mulla on kavereita. Mulla on koulu. Mut mitä sit jos mä en pystykkään elämään tätä elämää??! Mä petän kaikki. Ja sen jälkeen kaikki tää on turhaa. Kaikki mitä mä oon saanu. Kaikki mitä mun eteen on tehty. ( Älä ajattele noin, koska eise asia niin oo,,, JOO MUTTA TÄLTÄ MUSTA TUNTUU)  Koskaan ei voi tietää millon se hetki on. Koskaan ei voi tietää millon pää levii lopullisesti. Mut eihän mun pitäis tällasia miettiä, mä oon ollu kohta 5 kk selvinpäin. Kaikki menee hyvin. Mä kasvan. Tää on mun henkistä kehitystä. Kaikki helpottaa. Kaikki on mun tukena. NO MIKSEI MUSTA SITTEN TUNNU SILTÄ?!!!!!!52218

 

 

 

 

 

Eihän tämmöstä voi julkasta. Kunnelkaa ny mitä paskaa. Sit mun inboksi on täynä ”oot tärkee ja rakas tsemii” – viestejä. En mä semmostakaan halua. Enmä halua, että mut huomataan vaan ”kun jotain sattuu”. Enmä halua että musta ollaan huolissaan. Koska eihän mulla ole mitään hätää oikeasti. Eihän musta ees ois  siihen ett jättäsin kaikki. Kaiken. Onhan mulla mun muru, joka tietää, ymmärtää ja tuntee tuskan. Mutta en mä voi. En voi. Kaikki on vaikeeta ja niin väärin. Tää teksti loppuu kesken. Tää helvetillinen päänsärky estää mua kirjottamasta.

Pienelle tytölle

Mä nään sen pieni tyttö, sulla helppoo ole ei, mä nään sun silmistäsi, tuon pelon säväyksen

Koitat jaksaa, yksin matkaat, päiväst toiseen, samaa paskaa, et saa kiinni, ajatuksiisi, tunteet puhuu, ei tuu sujuun, hetket kuluu nopeasti, viikot muuttu harmaammaksi, ootat tasalt tasaa taksi, mihin katos vilkas lapsi

Vedät henkee, minkä kerkeet, et voi puhuu, se sattuu suhun, suojaat muilta, hetket pahat, mihin katos, kaikki rahat, vedot syvät, pidentyvät, sä tarviit apuu, etsä haluu apuu? – liipasinta hapuu, aivot seinään ampuu

© Amanda

 

Miksi

Mä haluaisin takaisin viime syksyyn, viimeisiin vetoihin, tai viidentoistavuoden ikään, kaipaan sitä. Etenkin sitä, kun pystyi ohjailemaan omaa elämäänsä, tavallaan, lähtee vetään tai dokaan tai minnevaan, eikä kertoo kenellekään. Mull on ikävä niitä aikoja, kelan rannas ryyppäämiset, kaikki säädöt ja valheet, ne tuntuu niin tutuilta nyt kun aattelee. Ja turvallisilta. Mulla oli Badi, joka piti mut aisois, mutta jakoi oman maailmansa ja paratiisinsa mun kans. Ei mulla silloin ollut huolta itsestäni. Tai ehkä oli, en muista kunnolla. Muistan kyllä miten tyhjä ja rikki mä silloin olin. Valheet, kaksoiselämä, huumeet antoi täytettä. Tai oikeastaan tyhjensi mua lisää. Kyllä mä silti muistan huonot päivät ja huonot vedot, mutta mun ekoja vetoja tai savuja en kyllä unohda.

Nyt musta tuntuu niin oudolta, autiolta. En tiedä. Tuntuu, että pää levii. Okei, ainahan se on meinannu levitä, mut ny tää on erilaista. Että joka päivä yks kasassa pitävä nauha katkeaa. Mutta se kai kuuluu asiaan. Mutta mä oon loppu. Totally. Trött på idrått. Enkä mä meinaa, etteikö mulla ois hyviä päiviä tai hyviä hetkiä. Mutta ne nauhat katkeilee.

Miksi mä en ole saanut syntyä tavalliseen perheeseen, miksen mä ole saanut tavallista elämää?!? Miksi mä joudun vuosia kantamaan kiviä repussa, joka lopulta ratkeaa, ja paikkaamaan sitä loppuelämän?!? MIKSI

Toisaalta olen kiitollinen kaikesta kokemastani. Jollain tavalla. Ainakin välillä. Koska mä olen kasvanut jokaisen koettelemuksen myötä vähän. Ja ymmärtänyt vähän. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.

bacgmf2wi2

Mua ei oo

”Voin olla niinkuin muutkin on
Tavallinen ja täysin tuntematon
Oon hyvää seuraa
Mä rikon sen jään
Mut peilistä mä pelkän naamion nään

Ei ne huomaa vaikka tuijottaa
Ei ne mitään musta irti saa
Joskus mä kasvan pienemmäksi
Katoan sokkeloon
Joskus en jaksa
Suljen silmät ja leikin ettei mua ees oo

Niin kauan uskoin hyvään ja huomiseen
Mut tuuli kääntyi näin taivaan rikkoutuneen

Mut ei ne huomaa vaikka tuijottaa
Ei ne mitään musta irti saa
Joskus mä kasvan pienemmäksi
Katoan sokkeloon
Joskus en jaksa
Suljen silmät ja leikin ettei mua ees oo

Mä oon kai tyhmä ja lapsellinen
Ja naurettava kun itse myönnänkin sen
Pelaatte pelii se ei kiinnosta mua
Ei tarvii voittaa
Mun ei tarvii onnistua

Mut ei ne huomaa vaikka tuijottaa
Ei ne mitään musta irti saa

Joskus mä lennän kauemmaksi
Lähemmäs aurinkoon
Joskus en jaksa
Suljen silmät ja leikin ettei mua oo”

Haloo Helsinki – Mua ei oo

Vaikeuksia

ouvav-kiu

img-20151223-wa0000-k

img-20151212-wa0004k

20160325_190157m

kgkljlj

20160226_143016m

20160215_194831

20160205_153057j

igh9ipfyfou

img_20160508_174413l

 

 

p1010268

20160226_143016

img-20160105-wa0021-kopio

img-20160314-wa0000

20160325_190133

Hymyjä. Minun hymyjäni. Mitä ne kertovat? Tai mitä ne jättävät kertomatta.Silmiä, katseita. Minun

silmäni. Ne kuvastavat tunteet, ja pelot. Niistä näkee kaiken. Aineet, surun.Ahdistuksen.

Mä toistelen itseäni. Ja kysyn samat kysymykset uudelleen. Mä unohtelen asioita.

Mua väsyttää, väsyttää niin paljon, etten jaksa puhua, mutta silti olo on levoton, en jaksa keskittyä, voisin juosta oulun ympäri kymmenen kertaa.

En pysty olemaan, se on mun sisällä ja tukehduttaa mua. Ikään kuin puristuisin kasaan ja täyttyisin ilmalla yhtä aikaa. En pysty tekemään mitään. Se on hirveää.

Tunnen, että leijun ja löllötän. Ihanasti. Se on mun ympärillä, mutta se on myös minussa. Tai jommin kummin. Kumminkin olo on ihana ja turvallinen, unettavan usvainen ja kaunis, vaikka todellisuudessa silmät seisoo päässä ja olen outo.

Mun pää on täynä sitä. Itkettää. Millon tää loppuu.. Kuolen. En saa happea, tai tuntuu, että keuhkot täyttyvät vedellä. Pääsä kiertää. Meinaan tipahtaa. Tuntuu kuin saisin sydänkohtauksen.

Masentaa. Vituttaa. Hermot on kireällä. En jaksa !

Mun keho täyttyy energiasta. Se on kuin ilmapallo, jota puhalletaan mun sisällä. Haukon henkeä. Huudan puhelimeen. Se juoksee mua pitkin, enkä saa sitä loppumaan. En kuule mitä sanotaan. Tuntuu, että kohta räjähtää. Bensaa valuu liekkeihin. Laukkaava hevonen, sydämeni hakkaa. Energia, minkä niin helposti voisin väärin käyttää. Purkaa. Voimansa. Siihen toiseen.

Olen, mutta en ole. Tai siis olen paikalla, mutten läsnä. Juttelen, mutten jälkeenpäin muista mistä puhuttiin. Muistan vain, että olin tilanteessa. Kävelen käytävällä, tuntuu, että voin tehdä mitä vain. Voin sanoa mitä vain tai olla miten vain. Ei tunnu miltään.

 

Murulta Murulle

15. 7. 2016

” Muru, anna anteeksi   En ois saanu hylätä sua   en todellakaan halunnu, ett näin kävis   mä halusin aikaa toipuu ja parantuu, mutta mä en koskaan parane, etkä sääkään muru   Ainoo mitä voidaan, ollaan rikkinäisiä yhdessä   annetaan sateen kastella, tuulten piiskata, auringon sokaista ja haavojen vuotaa, mutta toisiamme halaten   Aletaan muru alusta   Tutustutaan ja nauretaan, valvotaan yö ja torkutaan päivä   Annetaan anteeksi   Mä oon tehny virheitä   Toivon, että hyväksyt mut vielä   Elämänkukka muistuttaa susta ja se on mun kaulassa pysynyt   Paljon on sanoja, jotka voimalla tukahduttaa, ei tule ulos   Mä toivon, että mun kasvoilta loistaa ne sanat   Mä en tiedä mitä teen   Mua pelottaa, että on liian myöhäistä   Ehkä suakin pelottaa   Kyllähän me toisia ymmärretään   Meillä on jotain mitä muilla ei   Ei oo kukaan sua parempi mua lohduttaan, eikä kuunteleen, ei kukaan ole mulle kuin sä olet   Sä olet mulle sisko ja rakas sukulainen, tuttu ja tuntematon, kaunis ja paljas mun oikea käsi -à ei oo elämä helppoa ilman toista kättä   <3: llä Muru #1 ”

altauoghmilly2yi5zndq3z-d1a8j86whtzkvu-49wdarjw

17. 7. 2016

Muru, sä et ollut valmis kohtaamaan mua,

Sä et ollut valmis, enkä mäkään oo.

 

Kävelin rannalle kirjoittamaan, Ihana tuuli pyyhkii pahan pois.

Kai mun vahvuus on aina ollut tunteiden piilottaminen.

Työnnän varpaat hiekkaan, otan savut röökistä ja katson pilviä.

 

Aurinko sokaisee, olen yksin, rööki palaa loppuun, hiljennyn

Haluan vain pois, pois täältä

Pois, pakoon…

klsajofgap

Mun on vaikeaa olla. Mää olen tosi väsynyt. Ja mulla on helvetin kova ikävä. Ja toivo, ett sääkin muru raitistut. Mua pelottaa myös. Entä jos sä et muru selviä? Ja mitä sit, kun mä täytän 18? Vaikka eihän ny etukäteen kannata murehtia. Mutta huolen, pelon, ahdistuksen ja ikävän tunteille ei voi mitään. Ne tulee ja menee ja välissä imee kaikki mehut, .. Voispa niin ajassa palata taaksepäin, ett sulle oisin halin antanut. Katsonut silmiin ja sanonu ett olet rakas. Sellai että mä en vaan häviäis. Mut mä hävisin.

  • ” Paine helpottaa veden alla mul on helpompaa menee vaan hermot taas kun katon ulos mun maailmaan ja tiedät etten voi kertookaan veden alla on helpompaa sit vedän eteen nää verhot taas et muut ei nää mun maailmaan ”
  • (Mikael Gabriel – Veden alla
  • kkkkkkllll

Kuvat: (c) Amanda

Eilen, toissapäivänä, tänään ja viime syksynä

Nyt en jaksa, eikä mun tarvii jaksaa. Mä saan olla väsyny.

KKKKKKKKKKKKKKKKKKKLJKJKJKJKJKJ

JKJKJKJKKJJKKKKKKKKKJ

 

 

 

 

 

 

Ehkä joskus, muttei tänään.

Eilen mä näin bussipysäkillä kaks juoppoa. Ne istu siinä ja poltti röökiä. Molemmat oli ihan kuutamolla. Toinen kävi bussi pysäkin takana kusella.

Toissapäivänä, mulla tuli mieleen viime syksyn keissi. Eemelit naamaan ja menoks, Piriä ja lyricaa. Rivoja. Mä tunsin ne samat väreet mitä sillonkin. Sitten mä mietin sitä asiaa. Mitä enemmän mä mietin, sitä väsyneempi mä olin. Mä olin ihan sekaisin ajatuksista.

Tänään, mä näin na frendiä. En oo käyny ryhmässä. Ehkä mä pelkään. Ehkä mä en jaksa niiden ajatusten tuomaa väsymystä. Ehkä mä en halua muistaa. Oli kiva nähdä. Oli kiva kuulla, ett joku tajuaa mun selityksiä ja voi samaistua. Oli kiva tietää, etten oo ainut.

Viime syksynä, mä olin tähän aikaan laitoksessa. Mä opettelin uudestaan elämän perusjuttuja. En ollu sillon vielä valmis. En voinut vielä ottaa toipuvia askeleita. Mun energiat meni arjesta selviämiseen ja koulun käyntiin, (menee vieläkin). Mutta nyt mä käyn läpi asioita. Nyt mä alan toipua. Sunnuntaina tulee 4kk puhdasta aikaa. Ei ihme, että mä oon väsyny. Oonmä helekatin kova ja vahva mimmi. Mutta nyt tää mimmi tarvii unta.

IMG_20160905_211905

Until the end

Weekends on young and angry streets
We meet, drink ’till trouble found us there
Living life as without a care
We’ve had our fights, been black and blue
It’s true, I’ve even gone to jail for you my friends
Bet your life that I’d do it again

IMG-20160902-WA0016

Don’t change the way you think of me
We’re from the same story
Life moves on, can’t stay the same
For some of us, I’m worried, yeah

IMG-20160902-WA0022

 

 

While some have gone their separate ways
There’s some still caught up with the past
And stead to move on, you’re missing most of your life
They say it’s hard to stay the same
When some fail, while other men seem to gain, but friends
I’ll be with you here until the end

IMG-20160902-WA0004

 

 

 

 

We’re all falling forward
With no signs of slow
Some moving faster
That’s all that I wanted
I wanted
IMG-20160902-WA0010

I know it’s hard
It’s passing by
Memories
Be out all night
So reminisce won’t bring you back
Just look ahead and hold on tight

IMG-20160902-WA0019

Sanat: Avenged Sevenfold – Until the end

Kuvat:  (c) Amanda

viinaa huumeita ja väkivaltaa

helmi – maaliskuu 2016

Kellun pinnalla, hengitän syvään. Koitan palauttaa itseni takaisin tähän hetkeen. Katoan aina jonnekkin kauas, syvälle dissosiaation maailmaan. Dissosiaation viidakossa samoilin jo lapsena. Seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, alkoholisti-äiti, pelko, huumeongelma, itsetuhoisuus ja itseinho, masennus.

Istun omassa yksiössä sängylläni ja kirjoitan tätä. Miten olen päässyt tähän asti? Ei elämä ainakaan liian helppoa ole ollut. Yhdestä olen onnellinen. Yhdestä ainoasta josta luopumaan jouduin.

”Kirjoita se ulos, laita kuulokkeet korviin ja musiikki täysille, kuvittele itsesi jonnekkin kauas, muista että sä oot se periksiantamaton tiikerityttö”, muistan. Näillä sanoilla on enemmän merkitystä kuin koskaan.

Hän auttoi mua ylös. Opetti juomaan, ja polttamaan savut. Kääntämään jointin ja keittämään vedot. Hän, jonka kanssa ei tarvinnut olla muuta, kuin se mitä silloin olin. Enään meitä ei yhdistänyt vain kovat kokemukset ja periksiantamattomuus, nyt meitä yhdisti huume. Tuo kirottu rakkaudentäyteinen aine. Se vei taakan pois harteilta, pysäytti karusellin päässä, antoi tunteen tyhjiöön. Kunnes vaikutus lakkasi. ”Kovin helppoa on vajota hetkiin joissa tunne on valhetta, sielusi kadotat vain öisiin retkiin syntyy syviä haavoja”,..

Mä muutin pois kotoa, eri paikkakunnalle, halusin lopettaa. Koko ajan silti mielessä pyöri että mistä löytäisin mun rakkautta, subua. Ja löytyihän sitä. Parin kuukauden jälkeen jouduin osastolle, ja sieltä laitokseen. Tuntui kuin elämä ois loppunu, tai oikeastaan tajusin, ettei mulla edes elämää ollut ollutkaan.

Aikansa kaikella, pääsin siis sieltäkin pois.Vaikka siitä on vasta muutama kuukausi, se tuntuu ikuisuudelta mulle. Nyt kolmatta päivää rehellisesti raittiina. Edes särkylääkettä en uskalla ottaa.

Mä sain viestin ”mukavaa loppuelämää muru, pidä itsestäsi huoli”, ja se tuntuu niin pahalta. Mun muru, sielunsisko, auttaja, rakas sukulainen. Ei voida olla yhteyksissä. Koska mä valitsin raittiuden mun murun sijasta. Mä tiedän, että silti me ollaan yhä ne periksiantamattomat tiikeritytöt, tällä kertaa vain aivan yksin. Aivan yksin. Yksin! Mun muru hukkuu huumeisiin ja mä annan sen hukkua.

Nyt on pakko jatkaa, jatkaa eteenpäin. Mä en jaksa ja tuntuu että kuolen sisältä, mutta mun pitää vain jatkaa eteenpäin. Rakentaa mulle elämä. Kyllä ne kyyneleet vielä joku päivä loppuu ja mä oon taas iloinen.

altAi9gGFafZBTbybtxK3bnbedQJxNFqkUWesPYHYisl465

Pyyntö

”Vaikka olen pieni niin mulla on asiaa, älä ylen katso mua älä yritä ohittaa, erehdysten kautta saan oppia kaiken tän, joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän”

Pelkäsin. Koitin repiä sinulta sen mitä tarvitsin. Koitin olla hyvä ja koitin miellyttää. Varoin sanoja. Toivoin sinun suojelevan minua. Luotin sinuun. Toivoin sinun olevan puolellani. Toivoin sinun auttavan minua ja tukevan minua. Toivoin sinulta lempeyttä ja anteeksiantoa. Janosin huomiotasi. Janosin kehujasi.

kk

”Sä olet kaikkeni mä sinuun takerrun, en tartte krääsää vaan läheisyyttäs sun, ole turvapaikkani ole suoja kaikelta, älä mua painosta älä nurkkaan ahdista”

Tunsin ylpeyttä tanssia isäni kanssa kummieni häissä. Isäni, joka joi vain pari olutta, jutteli muiden kanssa, oli hyväntuulinen ja lähti aikaisin. Tunsin hetken olevani riittävä. Tunsin olevani hyvä ja tunsin, että minut huomattiin ja hyväksyttiin.

llll

”Mulla yksi pyyntö ois, älä vie lapsuuttani pois, anna mun nauttia aika tää, vaikka tieni murheita tois enkä paras missään ois anna elää täyttä elämää”

Mutta en ole riittävä. En ole se, mitä minun halutaan olevan. En kasvanut niin, kuin minun haluttiin kasvavan. En tehnyt kaikkea oikein, niinkuin isäni.

kjjlk

”Tervetuloa maailmaan jonka mä itse rakensin, astu sisään sulle portin avasin, mä tarinaa kerron vaikka sanoja löydä en, kuuntele tarkkaan ymmärrät kaiken”

Nyt tiedän sen mistä olen jäänyt paitsi. Nyt tiedän sen, mitä olen saanut ja joutunut kokemaan. Nyt ymmärrän tunteeni. Nyt osaan varoa. Nyt tiedän sen. En tuhlaa enään energiaani. En enään etsi näkymätöntä. En odota enään mitään.

sanat: Klamydia – Pyyntö

Kuvat: (c) Amanda